Suolahoito eli haloterapia

Suolahoito on jo vuosisatoja vanha hoitomuoto. Keskiajalla munkeilla oli tapana viedä hengitysvaikeuksia potevia ihmisiä suolaluoliin, jossa suolapölyn hengittäminen lievitti potilaiden hengitysvaikeuksia. Itä-Euroopan maissa suolahoitoa on käytetty jo useiden vuosikymmenten ajan. Suomessa ensimmäiset suolahuoneet otettiin käyttöön vuonna 2003.

Suolahuoneen toimintaperiaate

Tämän suolahuoneen rakentanut yritys on Indium Top OÜ. Suolahuone on kuiva, puhdas tila, jonka pinta-ala on 10m². Asiakkaita voi samalla hoitokerralla olla 4-5. Huoneen sisäpinnat on päällystetty nelinkertaisella suolakerroksella, myös lattialla on suolakerros. Hoidon aikana suolageneraattori sumuttaa ilmatilaan hienojakoista suolapölyä, jolla on lääkitsevä vaikutus hengityselimiin ja iholle. Hiukkasten koko on 1-5 µm. Hoitokerta kestää 40 minuuttia, jolloin asiakkaat istuvat hämärässä suolahuoneessa lepotuoleissa ja voivat kuunnella rentouttavaa musiikkia tai katsella televisiota. Ihosairauksia potevat voivat olla hoidon aikana uimavaatteissa vaikutuksen tehostumiseksi. Muutoin vaatteiden suojaksi voi laittaa suojakaavun, suojapussit jalkoihin ja hiusten suojaksi kertakäyttömyssyn. Hoitosarja koostuu sairaudesta riippuen 5 - 25 hoitokerrasta. Tavallisesti otetaan kaksi hoitosarjaa vuodessa ja hoito suositellaan toteutettavaksi perättäisinä arkipäivinä.

- - suolahoitoa.jpg

Suolahuoneen olosuhteet

  • ilman kosteus 40-50 %
  • lämpötila 20-24º C
  • suolapölyn pitoisuus 0,5 - 15 mg/m³

Suolahoidon vaikutus

Suolapöly:

  • parantaa keuhkoputken limakalvojen eritystä ja solujen uudismuodostusta edesauttaen keuhkorakkuloiden normalisoitumista.
  • vähentää nestettä poistamalla keuhkoputken limakalvojen turvotusta.
  • on tarpeellinen hengitysteiden epiteelin normaalin toiminnan kannalta, kroonisten keuhkosairauksissa voi NaCl-pitoisuus keuhkoputken eritteessä olla madaltunut.
  • vähentää oleellisesti bakteerisolujen kiinnittymistä hengitysteiden limakalvojen soluihin.
  • stimuloi alveoralisia makrofageja (syöjäsoluja) lisäten fagosyytti(syöjäsolu)aktiviteettia.
  • edesauttaa immunoglobuliini (vasta-aineina toimivat proteiinit) tuotantoa.
  • sisältää huomattavassa määrin negatiivisesti varautuneita ioneja, joilla on myös hoitava vaikutus.